Hannele Martin - A Visit to a Craftman's Home and Atelier

Minttu

16.7.2017

Luonnonkauniita pellavapyyhkeitä ja keramiikkaa tuntuu näkyvän tällä hetkellä sisustuslehdissä kaikkialla. Rosoiset pinnat ja maanläheiset väripaletit tuntuvat virkistävältä vaihtelulta massatuotettujen kuppien ja kippojen jälkeen, joita meistä jokainen on varmasti joskus elämänsä aikana haalinut Ikeasta.

Olin ihaillut opiskelukaverini Hannelen kauniita käsitöitä jo jonkin aikaa Facebookin kautta. Opiskelimme samaan aikaan vaatetusalaa, kun muutamaa vuotta myöhemmin huomasin opiskelukaveristani tulleen todella kaunista keramiikkaa ja kodintekstiilejä valmistavan muotoilijan.

Saimme Maijun kanssa kutsun Hannelen kotiin ja ateljeehen, jossa pääsimme tutustumaan uusiin töihin ja viettämään rauhallista lauantaipäivää maalle.

Hannele Martin, 30, asuu perheensä kanssa ihanassa, yli kaksisataa vuotta vanhassa puutalossa, jota ympäröivät pellot ja metsä. Aika tuntuu hieman hidastuneen.

Hannele tulee meitä vastaan ovelle, ja eteiseen asti tuoksuu kahvi, croissantit ja lämpö. Riisumme ulkovaatteet eteiseen ja askel vanhalla puulattialla tuntuu turvalliselta ja kotoisalta, vaikka emme ole aiemmin käyneet täällä.

Miten olet päätynyt valmistamaan keramiikkaa ja kutomaan mattoja ja pyyhkeitä?

”Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta muotoilusta. Olen ammatiltani vaatetusalan artesaani, ja olen aina erityisesti pitänyt tekstiileistä. Näin jossain ihanan maton, ja ajattelin, että haluaisin päästä itsekin tekemään mattoja.”

”Aloin itse ottamaan selvää, missä pääsisin oppimaan kutomista ja päädyin kotipaikkakunnallani olevaan vapaaehtoisvoimin toimivaan työpajaan, jossa opin, kuinka loimet luodaan. Tällä hetkellä minulla on kolmet kangaspuut. Rakastan luonnonmateriaaleja, ja esimerkiksi valmistamissani pellavapyyhkeissä saa näkyä luonnonmateriaalin raaka luonne ja kikkailemattomuus. Pidän siitä, että pellava paranee ja pehmenee käytössä ja se on kaunis myös rypistyessään. Haluan säilyttää materiaalin alkuperäisen luonteen kaikissa muotoiluissani.”

*Hannelen valmistamia kuppeja pidellessä voi tuntea saven muotoilun ja sen istuvuuden käsiin.*

”Sekä keramiikan valmistaminen, että kankaiden kutominen ovat molemmat hitaita prosesseja, joihin kuuluu monta työvaihetta, mutta juuri se niissä viehättää minua. Osallistuin vuonna 2016 Vuoden nuori suunnittelija -kilpailuun, jonka finaalissa pääsin esittelemään suunnittelemani zero waste -vaatemalliston, jonka valmistin itse kutomastani pellavakankaasta. Tällä hetkellä kudon itse pyyhkeitä ja mattoja käyttäen puuvillaa ja pellavaa.”

Vetoketjujen ylijäämäpaloista ja leikkuujätteestä on muotoutunut kaunis ja käytännöllinen matto, joka sopii täydellisesti Hannelen keittiöön.

Mikä inspiroi suunnittelutyötäsi?

”Suunnitteluprosessini lähtee tarpeesta, funktiosta. Sen jälkeen valitsen materiaalit ja samalla värityksen. Yleensä käytän materiaalin luonnollista väriä, tai valitsen vaihtoehtoisesti jonkin muun, joka miellyttää silmää ja tuntuu luontevalta. Luonto, materiaalit ja eri kulttuurit inspiroivat minua.”

”Kuvailisin omaa tyyliäni minimalistiseksi. Pidän tekstuureista ja annan materiaalin muotoutua valmiiksi käsissäni. Haluan muotoilla kupin niin, että sitä pidellessä voi tuntea sen materiaalin. En halua kikkailla tai ylisuunnitella, vaan tavoittena on luoda toimivia tuotteita jotka kestävät aikaa.”

17.-30.7.2017 Hannelen tuotteita voi käydä ihailemassa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, Helsinki). Myynnissä on myös tekstiilejä ja keramiikkaa. Voit seurata Hannelea Instagramissa @hannelemartin.


Interior design magazines and blogs are currently all about linen fabrics and handmade ceramics. Earthy tones and rough surfaces feel refreshing after years of cheap, mass produced tableware that we all have been getting from Ikea.

I got to know Hannele during my freshman year. A few years later I found myself admiring her beautiful handmade ceramic pieces on Facebook. It feels great to see your old fellow students creating something beautiful, and Hannele had just started to turn her hobby into a professional practice.

A few months back we got invited to visit Hannele's atelier and home, and we ended up spending a lovely saturday afternoon in the countryside.

Hannele Martin, 30, lives in an old wooden house surrounded by nature. The forest and fields create a picturesque view as we arrive to the over 200-year-old country house. Hannele comes to greet us at the door, and the smell of fresh coffee and croissants fills the air. It feels warm and cozy here, just like coming home.

How did you end up making ceramics and weaving rugs and towels?

"I have always been interested in design. I have studied Textiles and Clothing, and have always been fascinated by textiles. I saw a beautiful rug somewhere and thought to myself, 'I want to make those too'."

"I started to figure out myself where I could learn how to weave. I ended up in a local craftsman workshop that is run by volunteers, and I learned how to warp a loom. At the moment I have three looms at home. I love natural materials and in my woven linen towels you can see the roughness and simplicity of the material. I like the fact that linen gets softer and better the more you use it, and the material looks good even if it's not ironed and a bit wrinkled. I want to keep the authentic nature of the material in all my designs."

"Both weaving and making ceramics requires a lot of work and includes several stages before you get to the finished product, but that's something that fascinates me about it. In 2016 I took part in a competition for young designers and presented my zero waste collection, which I designed from handwoven linen fabric to the finals. At the moment I am weaving rugs and towels using cotton and linen."

What inspires your designs?

"My design process begins from a function or a need. After that I choose the material and the colors. Usually I go with the natural color of the material, or choose a colour that compliments it and feels natural. The nature, natural materials, and different cultures inspire me."

"I would describe my style as minimalistic. I like textures and I let the material form itself in to a product in my hands. I want to form a cup in a way that you can feel the material while holding it in your hands. I want to keep things simple and not over do it, and I aspire to create products that are functional and timeless."

From July 17th to 30th you can find Hannele's designs in the Cable Factory (Tallberginkatu 1, Helsinki). You can follow Hannele on instagram @hannelemartin.

Photos by Maiju Uusi-Simola